Tällä viikolla on pitänyt ruveta juomaan tuota Japanilaista kahvia. Jotenkin ne kahdeksan aamut täälläkin väsyttää ihan yhtälailla, vaikka aurinkoista onkin. Kaikkeista siedettävintä noista on "Black fire spesial", vaikka ei sekään kyllä juhlamokalle pärjää missään suhteessa.
Tämän viikon erikoisuutena kokkailin itsekseni kämpillä valaanlihan noodelit. Eli perus noodelit ja siihen sitten purkki valaanlihat päälle. Täytyy sanoa, että yllättävän hyvää settiä. Valaanliha on vähän vaikea luonnehdittava maultaan, mutta sanoisin, että se on jotain tonnikalan ja hirvenlihan väliltä. Mutta se on maultaan hieman imelää poiketen edellisitä. Valaanlihaa saa Sendaissa ihan supermarketista. Mutta vain säilykepurkeissa. Valaan ovat kuulemma tapettu tutkimus käyttöön, joten no harm done ;).
Suomalaiset opiskelijat kutsuttiin Finnish wellbeing centerin järjestämiin juhannus juhliin. Ne järjestettiin perjantaina ja paikkana toimi heidän R&D keskus noin 5 km asuntolalta pohjoiseen. Paikan päälle oli opiskelijoiden lisäksi tullut yksi muu suomalainen. Hän oli UMP:n myyntiosaston edustaja. Heidän konttori on myös Sendaissa. Paikan päällä oli paljon pikkupurtavaa ja vähän grillattavaa. Veimme mukanamme myös omia eväitä, joten grillattava ei päässyt loppumaan =). Iloiseksi yllätykseksi wellbeing center oli myös hankkinut paikan päälle pullolliset Finlandiaa ja Koskenkorvaa. Ohjelma oli aika epävirallinen ja alkupuheen jälkeen mitään varsinaista ohjelmaa ei enää ollut. Pelailtiin ping pongia ja nindendo wii:kin löytyi.
Wellbeing centeriltä lähdettiin kahdentoista maissa kohti karaokea. Väki väheni matkan varrella, mutta loppujen lopuksi pääsimme keskustan karaokeen neljän suomalaisen voimin. Laulaminen jatkuin aamun tunneille ja sieltä sitte ääni käheänä kotiin.
Lauantaina ruotsalaiset vaihto-opiskelijat järjestivät ruottalaisen juhannuksen. Juhannussalko ja kaikki oli järkätty paikalle. Myöskin grillit oli hankittu jostakin joenrannalle. Paikan päällä oli todella paljon porukkaa. Ehkä jopa suurimmat vaihtari bileet tähän mennessä. Eilinen painoi vielä vähän mielessä, joten omalta osalta homma jäi lähinnä hengailuksi. Mutta oikein mukavaa oli! Tunnelmiin pääset esim tämän youtube videon vaihdittamana: http://www.youtube.com/watch?v=8I5BGsK5ZAU . Ei se meno meillä ihan kauheasti erilaista ollut ;). Illalla käytiin tutustumassa "Bar, isnt it?":iin. Musiikki oli melkosta hiphop soopaa, joten en paikalla kauhean pitkään viihtynyt.
Valitettavasti ruotsalaisesta jussista ei ole kuvia :(.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti