maanantai 13. heinäkuuta 2009

Hippo barbequet

Viikko meni aika rauhallisissa merkeissä keskiviikkoa lukuun ottamatta. Silloin oli määrä pitää culture classin puhe englanniksi. Puhe tuli minulle täysin puskan takaa, sillä kuvittelin, että se olisi vasta tämän viikon keskiviikkona. Viiden minuutin englannin kielinen puhe ei tässä vaiheessa vielä tule ihan luonnostaan. Ja aika jäistä settiähän se sitten loppujen lopuksi oli =). Mutta eipähän tarvitse murehtia siitä nyt kaikkien tenttejen keskellä. Sain myös loppuraportin kirjoitettua määrä aikaan mennessä ja sanojakin oli peräti 30 ylimääräistä määrämittaiseen verrattuna =). Kulttuuri tunnit oli oikeastaan aika hyviä näin jälkeen päin ajatellen.

Keskiviikko iltana oli myös Davidin läksiäiset. Ensin kävimme syömässä okonomiyakia, mikä on sellainen kasviksista ja munasta tehty lätty, johon lisätään sitten sitä lihaa/aines osaa mistä itse sattuu pitämään. Eli siis tavallaa paikallinen pitsa. Oli kyllä todella hyvää! Syöminkien jälkeen suuntasimme karaokeen. Mutta nämä kaverit toteuttivat karaoken hieman eritavalla kuin mihin olen tottunut. Heti kun päästiin huoneeseen niin joku otti repustaan nauhoituslaitteen pöydälle ja painoi punaista ympyrää. Ja kyllähän siellä kaikki lauloihin ihan sen mukaisesti, paitsi minä ;). Noo ihan mukava näinkin välillä.

Perjantaina Nakata oli päättänyt pitää extra pitkän seminaarin :(. Normaalin 5 tunnin ryykäisyn sijaan alkoi mitta lähtentyä uhkaavasti 8-9 tuntia. Tämä johtui kai siitä, että master kurssilaisten täytyi saada heidän tutkielmat valmiiksi johonkin tiettyyn päivään mennessä. Onnistuin lähtemään paikalta onneksi kesken kaiken, joten kerkesin vielä osallistua illan sählyyn. Mutta vaikea kuvitella mitään järkevää syytä seminaarille, joka kestää klo 21:00 asti perjantai iltana. Kaikista osallistujista huomasi kyllä, että kiinnostus oli aika lähellä nollaa ja ajatukset jossain aivan muualla.

Perjantai illan päätteeksi varasimme Matin kanssa lennot Koreaan. Lähtö on elokuun 2. päivänä ja paluu 10. elokuuta. Kauheasti ei ennakko odotuksia paikasta ole mutta ainakin pääsee katsomaan ammattimaista video pelaamista (kts. Starcraft). Mutta tästä sitten taas raporttia kun paremmin tietää.

Lauantaina oli vuorossa suomalais karaokea pienillä vahvistuksilla ulkomailta. Hieno reissuhan siitä sitten kehittyi. Otin itse vähän rauhallisemmin pitäen mielessä seuraavan päivän grillibileet host familyn kanssa. Ja ihan hyville unillehan sieltä vielä kerkesikin =).

Grillibileet olivat siis sunnuntaina ja paikalla oli noin 50 hippo clubin jäsentä ja kymmenisen ulkomaalaista. Grillattavana oli taas naudan lihaa tilattuna braziliasta ja kestitykset olivat muutenkin aivan mahtavat. Grillailun jälkeen oli sitten kaiken näköisiä hauskoja pikku pelejä ja leikkejä. Kaiken tämän ohessa tutustuin yhteen todella mukavaan saksalais ameriikkalaiseen apuopettajaan Joshuaan. Hän tuntui olevan varsinainen maailman kansalainen ja juttelemista hänen kanssa riitti vaikka miten. Myöskin meidän käsitys japanilaisesta kulttuurista tuntui menevän varsin yksiin. Hän siis toimii apuopettajan pienessä kylässä lähellä sendaita. Hän kertoi muun muassa tapauksesta, jossa hän oli käynyt uimassa paikallisessa uimahallissa speedoissansa ja viikon kuluttua tästä koko kylä tuntui tietävän tarkalleen, että millaisissa uimahousuissa hän oli uinut. Myös hänen koulutuksessaan oli korostettu, että varsinkin opettajan työssä tulee miettiä todella tarkkaan, että mitä tekee ja käytännössä käskettiin unohtaa elämä, joka sinulla oli ennen Japania. Tunti opetusta hän kuvaili suunnilleen näin: "minä olen tanssiva apina, kun opettaja laittaa lantin kippoon niin minä tanssin ja kaikki ovat iloisia". Japanilaisessa kielten opettamisessa on kuulemma vielä paljon korjattavaa, mutta hänelle on sanottu, että se ei ole hänen tehtävänsä puuttua siihen.

Ihmettelin suuresti, että miten vapautuneesti ennen kaikkia perheiden isät juovat perhetapahtumissa. Ainakin kaksi tai kolme heistä oli aivan liian kännissä tapahtuman luonteeseen nähden. Jopa minua rupesi hermostuttamaan sen yhden kaverin huitominen siellä ja voin vain kuvitella miten lapset tunsivat tästä. Myös isäntäperheeni isä oli juonut aikalailla ja juhlien jälkeen käytiinkin etsimässä, että mihin hän oli nukahtanut. Juhlien jälkeen palasimme heidän asunnolleen ja söimme yhdessä. Illan päätteeksi Aki antoi minulle etukäteis syntymäpäivä lahjan. Se oli Yukata ja Hippo clubin t-paita. Yukata on miesten helppo hoitoinen kimono. Se on tarkoitettu lähinnä kesän kuumimmille kuukausille ja onkin erittäin miellyttävä. Itse ajattelin, että käyttäisin sitä kylpemisen jälkeiseen oleskeluun, johon se myös tuntui varsin sopivalta. Hän oli myös ostanut Obin, eli kimonon vyön.

Kuvat seuraa heti kohta perässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti