Maanatai ja tiistai olivat varsin sateisia täällä, joten keskityin lähinnä vähentämään koko ajan kasvavaa todo-listaani vähemmän mielenkiintoisten aiheiden parissa. Kuten opiskelu, siivous ja erinäisiin lomakkeisiin tutustumalla. Hokihan tuli vähän fiilisteltyä battle royalen sekä animesarjojen äärellä mutta ei kuitenkaan mitään ihmeempiä. Tiistaina kävin myös @homen jutteluhetkessä ja tutustuin muutamaan uuteen japanilaiseen. Täytin myös hakemuksen Conversation Partner ohjelmaan. Joten ehkä hetken päästä tapaan jotain japanilaista säännöllisesti opettaen hänelle kieltä hänen opettaessa minulle kieltään.
Tänään olin 8 tuntia koululla mutta kaikki luennot oli varsin mukavia ja mielenkiintoisia. Uutta japaninkielen taitoa suorastaan virtaa sisääni koko ajan, sillä käytän viikosta noin 12 tuntia erinäisillä japanin kielen tunneilla ja keskustelu kursseilla. (Mahtavaa!)
Viimeisenä tuntina oli Japanese culture B. Opettaja kertoi meille tänään pidettävistä buddhalaisista juhlista temppelillä, johon olisi vapaapääsy. Tästä riemastuneena ja kiinnostuneena lähdin tietenkin katsomaan, että mistä oikeen on kyse. Vaikka temppeli olikin aivan "koti nurkilla" niin sinne oli aivan uskomattoman vaikea löytää. Tällä seudulla kun on japanilaisia temppeleitä noin 100 metrin välein ja mistä sitä nyt tietää, että mikä on mikä :D. Puolen tunnin tarmokkaan etsimisen, 3:n väärän temppelin ja satojen jollei tuhansien noustujen portaiden jälkeen onnisti ja löysin oikean paikan. Seuraavassa postissa myös kuvia "vääristä temppeleistä".
Tänään Japanissa vietetään "Earth day:tä" eli ylistetään kaikkea ympäristöön liittyvää tekemistä. Temppelillä kaikki saivatkin istuttaa uuden puun maailmaan. Ja temppelillä olevaan japanilaiseen puutarhaan oli myös vapaa pääsy. Valitettavasti saavuimme vasta klo 17:00 jälkeen paikalle, joten se oli jo suljettu. Mutta paikka näytti niin uskomattoman kauniilta, että pitää käydä sillä jonain toisena päivänä sitten. Paikalle oli vaivautunut useita ruokakojuja, joista kokeilin grillattuja noodeleitä ja kalanmuotoista pullaa, joka oli täytetty luumuhillon kaltaisella makealla aineella.
Illan pimetessä temppelille johtavat portaat reunustettiin kynttiöillä ja pitkät portaat näyttivät uskomattomilta. Temppelistä suorastaan huokui rakkautta luontoa kohtaan. Opettajamme kertoi, että munkit elävät täysin roskaamatonta elämää temppelissä. He keräävät polttopuut ympäristön metsien kuolleista oksista ja kompostoi kaiken muun. Ei ruveta ajattelemaan kaiken maailman näkymättömiä roskavirtoja kun on noin kaunis ajatus heillä ;).
Illan kruunasi 3 esitystä. Ensimmäisenä oli nainen joka soitti valtavaa hmm... kellopeliä? :D. Tämä oli vähän klassisen musiikin tapaista ja oikeen viihdyttävää ja hyvää. Tämän jälkeen seurasi shamisen esitys. Se on japanilainen kitaraa muistuttava soitin siinä on ilmeisesti 3 kieltä. Ääni on vähän terävämpi kuin kitarassa ja alaosan koppaa voi käyttää vähän rummun tapaan. Tässä vähän matskua ennen kun saan videon ehkä kaveriltani http://www.youtube.com/watch?v=w5rs7pfZuPs . Ihastuin ihan täysin tähän settiin! Pitänee koittaa ettii käsiinsä niitten kavereitten cd:itä jostain =). Illan päätteli sellanen j-rock bändi. Aika pehmeätä settiä. Ei oikein minun makuun.
Iso kasa kuvia tulossa kunhan tuo pullonkaula modeemi ne maailmalle suoltaa :).
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
http://www.youtube.com/watch?v=09vfa4vuHFY&feature=related tää oli aika jees kans, tossa on jotkut rummut mukana. vähän bongorumpujen kuuloiset.
VastaaPoistaOttamissasi kuvissa oli joillain patsailla hauskat hatut ja "kaulurit".
VastaaPoistaOliko toi kynttilöiden sytyttäminen kävelytien reunoille joku uskonnollinen juttu? Ihan tavalliset ihmiset niitä tais sytytellä, vai?
Ja mikä ihme se vihreä ninja oli? :D
Siellä ilmotettiin vaan, että nyt sytytetään kynttilät ja sitten kaikki meni ja sytytti kynttilät. En tiiä liittyykö tohon mitään sen uskonnollisempaa.. Vihreä ninja oli sellanen super sankari, joka taisteli ympäristön puolesta ja jako ihmisille pinssejä :D. Ihan mahtavaa, että ihmiset saa olla tääl ihan vapaasti liekeissä tollasista jutuista. En tiiä toimisko Suomessa tollanen.
VastaaPoista