Tiistai aamuna heräsin maanjäristykseen :O. Kyseessä oli tosin surullisen pieni 1 richterin järistys. Kun koetti tästä vähän juttua vääntää niin paikalliset vaan kyseli, että mikä maanjäristys. Eli ei siihen ilmeisesti juurikaan kukaan muu heräänyt kuin minä. Se tuntu vähän niiku sellaselta hotellin värisevältä sängyltä ja kesti ehkä jonkun 5-10 sekunttia.
Varsinaisia tunteja ei tiistaina ollut, vaan käytin koko päivän laboratoriolla lueskellen tieteellisiä artikkeleita netistä. Vois ehkä ottaa vähän rauhallisemmin ja käyttää enemmän aikaa tutustuen muihin.
Koulun jälkeen kävin @homen istuskeluissa. Ohjelmassa oli taas origamien vääntämistä. Ilmeisesti minulle oli löytynyt japanilainen conversation partner. He osasivat sanoa, että nimi on Sato Akane mutta ei sen enempää. Lupasivat lähettää sähköpostia piahkoin. Hämmentävää kun ei osaa sanoa nimestä edes, että onko tuo nainen vai mies.
Iltasella kävin ericillä. Jenkit oli lähdössä jäätelökaraokeen mutta ajattelin, että se olisi vain rahan tuhlausta 5 tuntia 16 euroa karaokea ja niin paljon jäätelöä, kuin vain siedät. Eric antoi lainaan mangaa, joka on kirjotettu furikanoilla eli kanjeilla, joissa on hiraganalla kirjotetut lukuohjeet yläpuolella. Tämä helpottaa lukemista huomattavasti. Eric myös näytti muutaman animen lataamista helpottavan nettisivun.. Aivan kuin torrentit ei olisi jo tarpeeksi helppo tapa :D. Myöhemmin paikalle tuli myös Ali Iranista. Hän oli löytänyt jostain tietoa Tiikeritanssi tapahtumasta noin 50 km päässä Sendaista. Se olisi ollut keskiviikkona. Mutta Ericin tutkittua juttua osoittautui, että paikan päälle olisi vaikea päästä inhimillisellä kävelyllä.
Tänään lähdin aamusta käymään kaupungin museolla. Minun piti käydä siellä kurssin puitteissa sekä omasta mielenkiinnosta. Koko kierros tuli maksamaan 700 jeniä eli 5-6 euroa. Paikan päällä oli 2 osastoa. Toinen oli täynnä vanhoja japanilaisia maalauksia ja toinen oli sitten enemmän keskittynyt kaupungin historiaan. Maalauksista ei saanut ottaa kuvia. Kerkesin kyllä ottaa ekasta kymmenestä kuvat ennen kuin kukaan kerkesi pysäyttämään :D. Harmi, että ette nyt näe sitten 1800-luvun tuotoksia. Ne oli varsinkin minun mieleeni. Tauluista ja muusta sisällöstä n. 100 kuvan kokoelma seuraavassa postissa. Harmillista, että museossa ei ollut myynnissä printtejä tauluista, kuten yleensä museoissa on.
Sendain historian kohokohta on se päivä kun Hasekure Tsunenaga valittiin johtamaan Japanin ensimmäistä retkeä Eurooppaan. Itse retki oli täysi fiasko ja Hasekura käytännössä lynkattiin hänen palattuaan paavin luonta. Mutta se ei estä museota keskittymästä siihen :D.
Lopun päivää olen käyttänyt verbejen opiskeluun. Tampereella meille opetettiin verbeistä vain kohtelias -masu muoto. Mutta eihän sitä tietenkään kukaan puhe kielessä käytä, joten UUDESTAAN!
ps. Pahoittelut valon puutteesta kuvissa. Esineet oli usein vitriineissä, joten salamaa ei voinut käyttää. :/
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihan turhaan lähdit sinne näitä maanjäristyksiä seuraamaan. Paljon kovempaa settiä tapahtuu vaikka
VastaaPoistaPietarsaaressa.
Haha. Ei näköjään auta tulla kotiin ennen seuraavaa taifuunia tai tsunamia. ;)
VastaaPoistaHEI!
VastaaPoistaEikö sulle ole kukaan kertonut ilmaislipusta jolla pääset kattoon kaupungin museoita ja monia paikkoja ILMATTEEKSI???
Jos et tiiä asiasta niin käy hakemassa museokortti international centterin kakkoskerroksen officesta. Sillä pääset myös Yagiyaman yuuenjikouen:iin (Särkänniemen kaltanen paikka.)