Aloitin aamun maistamalla eilen ostamaani leipää. Yllätyksekseni se oli täytettynä kahvin makuisella kreemillä. No sen siitä saa kun ei osaa lukea mitä paketti sanoo :D.
Heti aamutoimien jälkeen oli meidän määrä lähteä kaupungille Group Morin opastamina. Tarkoituksena oli tehdä Alien Registeration, hankkia pankkitili, hankkia tarvittavia esineitä kaupasta ja ostaa kännykkä. Ameriikkalaiset olivat saapuneet eilen ja olivat meidän mukana kaupungilla. Kaikki tämä onnistuikin varsin mainiosti, vaikkakin kymmenessä tunnissa.
Ameriikkalaiset toivat mukavaa piristystä arkeen. Suurin osa heistä oli kielellisesti suunnilleen samalla tasolla kuin minäkin, joten juttelussa käytettiin vähän japania ja paljon englantia.
Päivä aloitettiin siis Alien Registerationilla siellä saimme eteemme kasan japanin kielisiä lomakkeita, jotka yhdessä sitten täytettiin. Lomakkeet joutui täyttämään useita kertoja virheiden vuoksi. Mutta lomakkeita täyttäessä pystyi mukavasti juttelemaan ja tutustumaan ihmisiin. Sama paperi sirkus jatkui pankissa ja klo 12 mennessä kaikki olivat aivan rikki.
Onneksi kuitenkin group mori tarjosi kaikille ilmaisen lounaan tämän jälkeen. Seuraamme liittyi @home-ryhmä, joka koostuu Janilaisista korkeakouluopiskelioista. He ovat siis lähes tutoreita. Moni heistäkin oli kielitaitoinen ja ennen kaikkea halukas oppimaan englantia. Juttua riitti shusia syödessä.
Shusin jälkeen lähdimme 100:n jenin kauppaan. Kauppa on noin 7 kerroksinen kompleksi, joka on täynnä tuotteita, jotka maksavat kaikki 100 jeniä. Onnistuinkin löytämään lähes kaikki tarvittavat keittiötarvikkeet sieltä. Ja vielä erittäin halpaan hintaan. Seuraavaksi kävimme lääkekaupassa mutta en löytänyt mitään, mitä olisin tarvinnut.
Kännykkää lähdimme hakemaan japanilaisesta elektroniikka kaupasta, joka myöskin oli erittäin suuri ja värimaailmaltaan epilepsiaa aiheuttava. Kaupasta löytyi positiiviseksi yllätykseksi englannin kielisiä myyjiä. Ostin halvimman kännykän, johon tuli softbank liittymä. Liittymä sisälsi mystisiä kuluja, joista koitin kysellä mutta kukaan ei oikeen osannut selittää näiden "service pack"-tuotteiden sisältöä, mutta pakko ne oli kuulemma olla. Softbank liittymä on jokaisella vaihtarilla, joten todennäköisesti minua ei kusetettu :D.
Palattuani kotiin söin ja mesetin. Mesessä sattui olemaan Jukka, joka oli japanin vaihdossa myöskin vuoden. Kyselin häneltä juttuja ja nopeasti selvisi, että voisin saada erittäin halvan pyörän eräältä hänen kaveriltaan. Joten soitin carlille ja sovin, että tapaisin hänet aulassa ja katsottaisiin pyörää yhdessä. Pyörä oli uusi ja ostin sen 2000 jenillä. Melko hyvä kauppa... Kauppojen jälkeen Carl kysyi minulta, että osaanko pelata Go:ta ja osaanhan minä. Pelasimme kahden tunnin matsin, jonka jälkeen siirryimme hänen asuntoon pelaamaan psp:tä.
Siinäpä se lyhykäisyydessään. Kuvia tulee taas kohta.
perjantai 3. huhtikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Haha, repeilin tuolle pyöräkauppa-selostukselle. Mieleen tuli hämyiset kujat ja rahan vaihtuminen ruskeassa kirjekuoressa. Joo, oon väskä, nyt unille :)
VastaaPoistaMoips. Mäkin haluun ulkomaille, kuulostaa nimittäin siltä, että aika mukavasti menee :) Joku nettilaskuri väitti että 100 jeniä on alle euron! Kyllä on halpaa... voisi olla tuollaisia kauppoja täälläkin. Onko siellä kylmä, kuuma? Sataako vai paistaako?
VastaaPoistaKivasti menee täälläkin. Eikä me olla itketty sun poissaoloa vaikka Niina niin saattaa väittääkin (ei ainakaan julkisesti!).
Jeps, no problem :)
VastaaPoistaPitäähän kaveria autaa. Hienoa, että sait Ericiltä pyörän ja halavalla. Pidä hauskaa D504ssa. Se on hyvä ja halpa paikka asuu.