sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Kaupunki palloilua

Nukuin tänään pitkään. Aamusta rupesin soittelemaan kavereille ja nopeasti selvisi, että Meeri on lähdössä kiinalaisen kaverin kanssa katselemaan kampusta. Tunkeuduin sitten mukaan reissulle ja hyvä reissuhan siitä kehittyi. Tod:illa oli auto, joten säästyin 8 km kävelyltä, jonka oli ajatellu tehdä joka tapauksessa. Käytiin pyörähtämässä kampuksen pihalla ja ei siellä sitten sen ihmeempää. Sai taas katsella Japanilaisen betonirakentamisen kauneutta :D. Kampukselta lähdimme kohti Sendain linnaa tai siis kohti sitä mitä siitä on jäljellä. Paikan päällä oli pari kasaa kiviä ja temppeli, joka oli oikeastaan kiinnostavampi kuin itse linna. Linnalta myös pystyi ottamaan kivoja kuvia kaupungista, koska se sijaitsee aobayamalla eli siis aobavuorella. Nousua vuorelle tulee 140 m ja kampuksen sijaitessa vuorella tulee nousu suorittaa 5 kertaa viikossa. Siinä teille lukonmäkeä :P.

Tod pelotteli maanjäristyksillä. Tohokun alueella ei kuulemma ole ollut suurta järistystä noin 30 vuoteen, joten todennäköisyydet sellaiselle alkaa olla kuulemma 90% hujakoilla. Pitänee siis miettiä hätäratkaisut jo valmiiksi. Pelottelun jälkeen palasimme kampukselle.

Lähes heti lähdimme Matin, Mikan ja sen saksalaisen kaverin kanssa supermarkettiin. Tarkoituksena oli ostaa jotain valmis ruokaa ja syödä se kampuksella. Kaupassa kuitenkin tuli esille, että lähellä olisi halpa ja hyvä paikka, joten saisimme ruokaa lähes einesaterian hinnalla, joten otimme suunnaksi Sendain rautatieaseman. Matkalla sinne saksalainen kertoi omasta ohjaavasta professorista. Ensimmäisen tapaamisen aikana professori oli antanut hänelle makuupussin ja sanonut, että nyt voit nukkua yötkin labralla. Kaveri joutuu myöskin käymään labralla lauantaisin. Toivottavasti en tule jakamaan hänen kohtaloaan.

Ravintolassa otin jonkun näköisen porsas, kaali ja riisi annoksen mukana oli myös miso keittoa, joka oli hintaansa nähden aivan hiton hyvää. 580 jeniä moisesta kestityksestä. Ravintola oli myös varsin silmiä miellyttävä ei siis mikään perus kebab paikka josta voisi odottaa saavansa halpaa ruokaa. Matkaa reissusta tuli 10 km ja sen kyllä tunsi. Ei ole tullut poljettua pitkään aikaan. Mutta voi olla, että huomaa polkeneensa aobayamallekin kun sen aika koittaa.

Palattuani lähdin Carlille täyttämään lomaketta. Eihän siellä sitten tullut lomaketta täytettyä vaan pelattiin go:ta. Ehkä huomenna sitten...

Pitäisikö edellisen postin palautteen määrästä päätellä, että kukaan ei lue blogiani vai, että kaikki on ihan hiton tyytyväisiä? Hämmentävää..

4 kommenttia:

  1. Hehe, ei ehkä kannata suunnata blogia vain mun kommentointien suuntaan. Mutta noin yleisesti ottaen: Kaikki yllätykset kelpaa. Me likey!

    Kysymys: Millaisia siellä noin yleisesti ottaen paikalliset on sua kohtaan? Ku oon kuullu, että ne on vähän ehkä rasisteja. Onko sua tuijoteltu tms?

    VastaaPoista
  2. Emmätiiä, hauskahan näiton lukee. Raportoi kaikesta häröstä mitä tapahtuu.

    t. antsa

    VastaaPoista
  3. Hihii, me lähetään exculle, joten en pääse sitten kommentoimaan pariin päivään :)

    Hmm.. onko toi Matti se yksi Hiukkanen?? Kun muistaakseni sekin oli lähdössä samaan paikkaan, vaikka onhan Matti nyt aika yleinen nimi...

    VastaaPoista
  4. Kaikki vaan excuilee :/ Tulisitte joskus exculle tännekin :D

    VastaaPoista