torstai 9. huhtikuuta 2009

Perus vääntöä

Tänään pyörittiin taas vahvasti Japanilaisen byrokratian rattaissa. Kyseessä oli koulun 3 kerroksinen toimistorakennus. Mukana tutor tukena. Useimmiten toimistossa toimittiin niin, että nainen tiskillä alkaa puhumaan tutorille, joka koettaa selittää asiaa parhaansa mukaan. Ja heidän keskusteltuaan 30 min saatetaan päästä itseasiaan? Jokaiselta tiskiltä sai lisää lomakkeita, mutta kyllä tänään niitä lopulta oli vähemmän kuin eilen.

Päivän orientaatio tilaisuudessa mies ja nainen luki vuorotellen japaniksi ja englanniksi läpi noin 60 sivuisen oppaan. Heidän mukana oli joukko ilkeitä tuijottelijoita, jotka katsoi aina pahasti jos sattui haukottelemaan tai nukahtamaan. Orientaation liikenne turvallisuus osuus oli varsin lyhyt ja ytimekäs. "Jos ajatte pyörillä älkää törmätköö muihin. Ja autolla ajamiseen tarvitsee olla ajokortti." Näillä siis selvitään Japanissa.

Ilta meni tuskaillessa internet laitteen kanssa. Lopulta joutui vaan myöntämään tyhmyytensä ja kysymään joltakulta muulta. Ja heti alkoi toimimaan ;). Haluuks joku olla mun ATK-henkinentukihenkilö?

Kuvat on kampus alueen puistosta ja matkalta aobawamalta alas. Ei tullu otettuu niin paljon kun oli tarkotus. Virastokierros vie mehut.

1 kommentti:

  1. Oliko se pikku lappunen joutunut piiloon ;)
    OCN? (-_^)

    Et ole ainoa jolle se tuotti ongelmia (笑)

    VastaaPoista